Windguru Klobben/Soukka

Etusivu

Tervetuloa Espoonlahden Surffitalli r.y:n kotisivuille

Wanha

Vauhdin hurmaa vuodelta 1 tai 2 jälkeen purjelaudan syntymän.



EST perustettiin vuonna 1980 ja siitä lähtien seurassa on surffailtu jo yli 35 vuotta kesät talvet.

Yhdistyksen nimi on Espoonlahden Surffitalli, kotipaikka Espoonlahti ja kieli suomi.


Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää ja edistää lautapurjehdusta sekä jäsentensä venetuntemusta ja vesillä liikkumisen tietoja ja taitoja toimeenpanemalla kursseja ja käytännön harjoituksia sekä järjestämällä kilpailuja.


Siinä juhlallisesti suora lainaus yhdistyksen alkuperäisten sääntöjen 1. ja 2. pykälästä. Käytännössä seuran toiminta on kaikkea muuta kuin näin juhlallisen vakavaa. Johtoajatuksena on pitää porukalla hauskaa vesillä ja etsiä omia rajojansa. Niiden löytyminen ja jopa ylittäminen ovat tämän lajin parasta antia. Onpa rajoja ylitetty ihan konkreettisestikin. Useampia vuosia sitten EST:n joukko ylitti Suomenlahden ja mediakynnyksen surffaamalla Tallinnaan "sukulaisiin"!

EST:ssa on kasvanut vuosien mittaan monta menestynyttä kilpasurffaajaa sekä kymmeniä koukkuun jääneitä - sitkeän riippuvuuden riivaamia puominkääntäjiä, jotka ilmestyvät vesille aina silloin kun "normaali itsesuojeluvaisto" ajaisi sisätiloihin.

2008-09-14

Pentalan Lenkin 2008 tulokset

PL 2008 oli tällä kertaa samalla RB-ranking -osakilpailu. Kisatuuli vaihteli 3 – 7 m/s lounaan ja etelän välillä, ja lämmintä auringon kera riitti. Kaksi ministarttia tehtiin ennen varsinaista Lenkkiä. Seppo kiersi Björkön nopeimmin ja Tero toisena molemmissa lähdöissä. Pentalaa lähti kiertämään ennätysmäinen joukko kaikenikäisiä ja -tasoisia surffareita kaikenlaisilla kalustoilla. Joukko hajosikin pian lähdön jälkeen pitkäksi letkaksi.

Veneessä ei osattu varautua 26 kilpailijaan, ja lähtölinja jäi lyhyehköksi. Pientä hässäkkää ja kiroilua siinä oli, mutta matkaan päästiin kokeneiden konkarien ampaistessa heti kärkeen. Pyöreä- ja tasapohjaiset vaihtelivat kärkipaikkaa sen mukaan miten tuuli osui ja millaista kurssia pystyivät pitämään. Theo tuli Röda Ko:lle  kärjessä Hessu, Seppo ja Veka kannoillaan. Kiven jälkeisiä uimaharjoituksia myötämainingissa ei tällä kertaa nähty. Viime vuonna olikin aika pulikointia. Loppumatkassa kärjen tilanteet vaihtelivat. Ensimmäisenä maaliin ehti Hessu, sitten viime vuoden voittaja Seppo sekä kolmantena Tero.

Kilpailijoiden mielenkiintoisia näkökulmia voi lukea HySurfin pulinaboxista:
http://216.147.25.102/Invision/index.php?showtopic=539.
Sieltä löytyy myös Lehden Sepon GPS-grafiikka Lenkiltä. 3-sheetiltä löytyy Sepon viime vuoden reitti.

Myös EST:n Simo Pätärin punainen reppu sisälsi paikannussälää. Valitettavasti akku hyytyi kiven kohdalla ja loppumatka menikin sitten linnuntietä maaliin: http://tinyurl.com/5gevo4 ja http://tinyurl.com/6ordg8

Hieno kisa ainakin veneestä nähtynä. Kiitos siitä hyvän tuulen kilpailijoille, 3 veneen kippareille, Ia, Eki ja Erko sekä toimitsijoille Kirre, Pekka ja Sami!

Kisan kuvagalleriaan pääset tästä.

Tavataan taas 2009 juhannusviikon tiistaina Pisimmän Päivän Regatassa!

t. i.hurme

Yleinen luokka

SijaPurje-
numero
NimiSeuraLautaRiki
(m^2)
Aika
1.FIN-127 Theo Winogradoff-Div212,5-
2.FIN-315 Olof SundellHSFRB12,5-
3.FIN-933 Sauli Larkiala, juniori-F12,0-
4.FIN-296 Antti PeltolaKoSuRB10,0-
5.FIN-411 Teemu LaitinenKSPSRB9,5-
6.- Mara KumpulainenKVPRB8,8-
7.- Tom NuutinenESTRB7,3-
8.- Jani TurtiainenKalSuRB7,3-
9.FIN-9331 Sami Larkiala, juniori-F10,0DNF
Lauta: RB = Raceboard, F = Formula, Div2 = "pyöreäpohjainen"
Surffitalli.com


Ranking (RB avoin ja RB 9,5) tulokset yhdistettynä

SijaPurje-
numero
NimiLuokkaSeuraLähtö
1
Lähtö
2
Lähtö
3
Yhteis-
pisteet
1.FIN-23 Seppo LehtiRB-AHySurf 1124
2.FIN-153 Tero ToivonenRB-AKPS2237
3.FIN-808 Heikki ReijonenRB-AHySurf36110
4.FIN-1467 Veikko AlanderRB-AHySurf63413
5.FIN-98 Jarmo VuoriRB-AHySurf45615
6.FIN-6 Juha BlinnikkaRB-9,5KPS57719
7.FIN-50 Kalevi MännistöRB-9,5LRPS741021
8.FIN-1001 Jouni HellmanRB-9,5HySurf88925
9.FIN-40 Mikko NurmiRB-9,5HySurf1091231
10.FIN-413 Feodor GurvitsRB-9,5-9101433
11.FIN-1467 Mats WagnerRB-AKVP11111739
Luokka: RB-A = Raceboard avoin, RB-9,5 = Raceboard 9,5
Lähdöt 1 ja 2 = "lämmittelystartit", Lähtö 3 = perinteinen Pentalan Lenkki
Surffitalli.com

Raceboard avoin

SijaPurje-
numero
NimiSeuraLähtö
1
Lähtö
2
Lähtö
3
1.FIN-23 Seppo LehtiHySurf  112
2.FIN-153 Tero ToivonenKPS 223
3.FIN-808 Heikki ReijonenHySurf 351
4.FIN-1467 Veikko AlanderHySurf 534
5.FIN-98 Jarmo VuoriHySurf 445
6.FIN-1467 Mats WagnerKVP666
Lähdöt 1 ja 2 = "lämmittelystartit", Lähtö 3 = perinteinen Pentalan Lenkki
Surffitalli.com

Raceboard 9,5

SijaPurje-
numero
NimiSeuraLähtö
1
Lähtö
2
Lähtö
3
1.FIN-6 Juha BlinnikkaKPS121
2.FIN-50 Kalevi MännistöLRPS213
3.FIN-1001 Jouni HellmanHySurf332
4.FIN-40 Mikko NurmiHySurf544
5.FIN-413 Feodor Gurvits-455
Lähdöt 1 ja 2 = "lämmittelystartit", Lähtö 3 = perinteinen Pentalan Lenkki
Surffitalli.com

Kona-yksityyppiluokka

SijaPurje-
numero
NimiSeuraRiki
(m^2)
Aika
1.- Mikko Vatanen9,0
2.- Simo PätäriEST 8,5-
3.FIN-134 Marianne Kaplas-9,8
4.- Clas BjörkestenEST 7,5-
5.- Timo Narumo-9,8-
6.- Andras NeiserEST6,6DNF
Lautana Kona Style/One, painoluokka/purjekoko säännöstä joustettiin hieman ;-)
Surffitalli.com 

Juniorit

SijaPurje-
numero
NimiSeuraLautaRiki
(m^2)
Aika
1.FIN-933 Sauli Larkiala - F 12,0
2.FIN-9331 Sami Larkiala - F 10,0DNF 
Lauta: F = Formula
Surffitalli.com


Kiitokset kilpailijoille ja tukijoillemme


Kraft Foods

Outdoorpoint.com

Repak
SURF*Fi